Elokuu, kesäloma oli alkamassa parin viikon kuluttua ja kummitytön synttärit painoi päälle. En olllut nähnyt hyvää ystävääni, kummitytön äitiä liki kolmeen vuoteen. Tuona aikana myöskään yhteydenpito ei ole ollut mitään aktiivista. Nyt todella pitkästä aikaa menossa käymään, kyläilemässä ja samalla kummilikan synttäreillä.

  Olimme tunteneet jo 11 vuotta hänen kanssaan ja sanoin häntä edelleen parhaaksi ystäväkseni vaikka yhteydenpito oli ollutkin katkolla pitkään, jatkoimme samasta mihin joskus jäätiin niinkuin aina pidemmän tauon jälkeen. Hän oli ollut naimisissa pari vuotta, nyt ajautunut suhde karille ja avioero häämöttää, asunto hakusessa ja tunnelma kotona on jotain sanoin kuvaamattoman kiusallista ja riitaisaa.

  Tunnustin joskus pari vuotta sitten rakastavani häntä. niihin aikoihin hän oli vasta suunnittelemassa naimisiin menoa. puhuttiin silloin hyvin paljon aiheesta. Kävi ilmi että ne tunteet on ollut pitkään, puhumattomana jo yli 5 vuoden ajan, tänä päivänä jo 8 vuoden ajan. Silti hän halusi mennä naimisiin nykyisensä kanssa. Olemme molemmat sujut asian kanssa ja pysyttiin sovinnossa, minä tosin otin etäisyyttä. En pystynyt tunteiltani näkemään kun hän menee naimisiin toisen kanssa. Huokaisin helpotuksesta kun kuulin että hänen häänsä olivat samana päivänä siskoni häiden kanssa ja sain sillä täydellisen tekosyyn jättää ne häät väliin. Häät joita mun pää ei olisi kestänyt, mutta häät joihin mun olisi ollut "pakko" mennä mikäli ei olisi ymmärretävästi tärkeämmät häät osunut samalle päivälle. Kiitän kohtaloa edelleen tästä sattumasta.

  Nyt olin saanut jo tarpeeksi etäisyyttä tunteisiini, olisin voinut taas tunnustamisen jälkeen olla "vain" ystävä ja kestää sen, että minä en voinut hänen kanssaan olla. Kohtalo päätti toisin, heillä avioero edessä ja näyttää siltä ettei mikään siltä pelasta. Paljastui että molempien tunteet ovat vielä tallessa ja tällä kertaa ei olisi nykyinen suhde enää tiellä. Kyläily hieman ennen synttäreitä ja toinen synttäreillä, niiden aikana alkoi jo välimme lämpenemään ja ne tunteet joita olin usean vuoden padonnut piiloon leimahti takaisin mieleen. Vielä kirkkaampana kuin koskaan ennen, nyt molemmat tietää, asiasta on jo puhuttu kertaalleen.

  Kesäloma alkoi ja whatsapp sai laulaa loman alkuun suunnitellun reissun ajan kuulumisten vaihtamisia, elämäntilanteiden päivityksiä ja kaikkea muuta mikä oli jäänyt pitkän tauon aikana puhumatta ja kertomatta. Asiaa oli niin paljon ettei enää tänään voi muistaa mitä kaikkea tuli juteltua, selaamatta viestihistoriaa taaksepäin. Juttelu kääntyi koko ajan romanttisempaan sävyyn ja tunteet joita oli niin pitkään padottu pääsivät valloilleen. Ihmeteltiin molemmat toisillemme mitä meidän välillä on tapahtumassa, mikä on tää juttu mitä tapahtuu kun tuntuu kaiken sujuvan ihan liian nopeasti. Reissulta takasin kämpille, whatsappin viestiäänen säestyksellä, puhelin ei ollut varmaan viittä minuuttia hiljaa välillä , silti tuntui että toisen vastaaminen kestää puoli ikuisuutta ja sai pompata innostuksesta vähän väliä kun puhelin vihdoin äännähti viestin merkiksi.

  Pari päivää reissun jälkeen, käymään taas kylässä. Tällä kertaa sellainen perhoslauma vatsassa, että niiden avulla olisi varmaan voinut lentää välimatkan perille. Se tunne kun hän tuli avaamaan ovea, näin hänen kasvot aivan uudella tavalla, avoimen rakastuneena. Puoliksi asuin hänen luonaan kesäloman lopun. En käynyt kuin välillä vaihtamassa vaihtovaatteita uusiin. Jotta mikään ei olisi ollut liian helppoa hän asui kuitenkin vielä eksänsä kanssa samankaton alla, jouduin majailemaan siinä sohvalla. Se riitti kumminkin, sain olla hänen lähellään, vierellään, viettää aikaa hänen kanssa. Me oltiin aina tultu toimeen epätodennäköisen hyvin, sekoiltu kaikkea, tehty kaikkea, ystävinä. Nyt saatiin maistaa vähän sitä mikä olisi romanttisellakin puolella. SE ENSIMMÄINEN SUUDELMA! Olisin voinut kuolla siihen paikkaan tyytyväisenä elettyyn aikaan ja onnellisempaa hetkeä saa hakea. Jännitystä tuli vielä piilottelusta, ettei mitään paljastaisi olevan meneillään eksälle.

  Asunnon hakua hänelle raivolla, kaikki mahdolliset paikat ja hakemukset täyttöön. Asunto piti saada heti, vielä parempi jos jo eilen. Hänen välit olivat liian tulehtuneet eksään, joten tunnelma siellä oli mitä oli. Lapset alkoivat kärsimään siitä. Oli kiire saada asunto, ja tukea, turvaa hänelle. Lasten kummina halusin jäädä siihen erotuomarin virkaan, katsomaan lapsia riitelyiden ajaksi. Vahtimaan etteivät tappelijat tapa toisiaan. Samalla hänelle olkapääksi jota vasten tukeutua hankalana aikana. Joka päivä lähennyttiin enemmän, joka päivä tuntui enemmän kuin kohtalo olisi määrännyt kaiken tapahtuvaksi nyt, en voi sanoa koskaan rakastuneeni yhtä voimakkaasti johonkuhun.